Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Melody

22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.

Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)


 

Suklaa-aprikoosikakku & kanelimuropikkuleivät

SUKLAA-APRIKOOSIKAKKU

Ohjeeseen otin mallia Evan suosikkikakusta, joka oli Leivotaan-lehdessä.

200 g margariinia

2 ½ dl sokeria

½ tl suolaa

6 kananmunaa

1 dl mantelirouhetta

130 g vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

½ sitruunan raastettu kuori

1 tl kanelia

10 kpl kuivattuja pehmeitä aprikooseja silputtuna

180 g taloussuklaata rouhittuna

 

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja suola vaahdoksi. Lisää yksi muna kerrallaan ja sekoita hyvin jokaisen välillä. Lisää sekoittamisen aikana mantelirouhe, raastettu sitruunan kuori sekä mehu, kaneli, vehnäjauho-leivinjauheseos, vaniljasokeri ja lopuksi paloitellut aprikoosit ja suklaa. Kumoa paksu massa hyvin voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (1 ½ l).

Paista kakkua uunin keskitasolla 50-60 minuuttia tai kauemmin. Peitä kakku paistamisen aikana foliolla, ettei se saisi liiaksi väriä. Ota kakku uunista heti, kun se irtoaa vuoan reunoista - vaikka se olisikin keskeltä kostea. Anna kakun jäähtyä vuoassa. Kakku säilyy jääkaapissa viikkoja, kunhan se on pakattu tiiviisti muovipussiin.

 

 

KANELIMUROLEIVÄT

Kotivinkin Jouluherkut

NOIN 50 KPL

250 g voita

2 1/4 dl sokeria

1 kananmuna

6 1/4 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl soodaa

1 1/2 tl kanelia

PÄÄLLE

sokeria

kanelia

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna seokseen.
Sekoita vehnäjauhoihin sooda ja kaneli. Lisää jauhoseos sokerivaahtoon.
Laita taikina jääkaappiin kovettumaan.
Kauli taikinasta jauhotetulla alustalla levy ja ota siitä kuvioita haluamallasi muotilla.
Ripottele kuvioiden päälle sokeria ja kanelia.
Paista pikkuleipiä 180-asteisen uunin keskitasolla noin 10 min, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.
 
 
Rauhallista Joulua kaikille lukijoilleni !
 
Lapsen lailla jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
Muista joulut entiset
- tiedän että hymyilet.

Halloweenkakku!

Kakkua kakun perään... Ja ensi sunnuntaina onkin sitten jo Isänpäivä! Kuukauden päästä on Itsenäisyyspäivä ja neljän päivän vapaa. Tässä kuitenkin teille Halloweenkakkua, jota meillä syötiin eilen Pyhäinpäivänä.

* 5 munan kakkupohja, kostutettu mehulla.

* Välissä paksuhko itse keitetty vadelma-mustikkakiisseli, vanilja-kreemijauheesta ja vedestä tehty seos pussin ohjeella + vaahdotettu Flora vispi. Vaniljakreemiä 2/3 osaa ja vispikermaa 1/3 osaa.

 

Marsipaanin alla kreemi tällä Kinuskikissan ohjeella:

Sokerikreemi

 

(yhden halkaisijaltaan 24 cm kokoisen kakun kuorruttamiseen)

125 g margariinia
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Sekoita tomusokeri margariinin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa. Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä.

* Päällä punaisen ja keltaisen marsipaanin sekoitus, lepakot Kick-patukkaa, krokotiilit irtokarkkiosastolta :-)

Omien synttäreideni tarjoilut perheelle


Piipahdin tähän koneelle ennen töihin lähtöä laittamaan tänne blogiin oman synttärikakkuni kuvien muodossa. omia synttäreitäni vietettiin syyskuun 27. pvä ja silloin oli tarjolla tätä raikasta suklaista täytekakkua ja mokkapalamuffineita.

Kunpa vielä muistaisin mitä kakkuun tuli.. ;-) Kuitenkin inspiroiduin Maku-lehdessä olleesta Appelsiini-suklaatätekakusta. Mieheni ei kuitenkaan pidä suklaan ja appelsiinin liitosta (harmi, sillä itse pidän!), joten tein hieman erilaisen version..

Pohja:

4 kpl munaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

 

Jaoin jäähtyneen pohjan kolmeen osaan ja kostutin maidolla. Väleihin tuli raikkautta antamaan hieman Lemon Curdia eli sitruunatahnaa.

Ensimmäiseen väliin tuli yksi purkki Valion tiramisu rahkaa ja banaania.

Toiseen väliin tuli lehdenkin ohjeessa ollut mousse.

Täyte:

100 g tummaa suklaata

250 g maitorahkaa

3/4 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

(2 rkl sitruslikööriä (Triple sec))

3 dl kuohukermaa

3 kpl banaania (jaoin banaanit molempiin väleihin)

Kakun päälle tuli pursotukset kermavaahdolla, jonka värjäsin kaakaojauheella. Koristeeksi suklaalehtiä ym. koristeita.

 



Näitä olen tehnyt ennenkin ja hyviä ovat, ellei parhaita! Klassikko. Testasin uutta minimuffinipeltiä ja suloisia suupaloja tuli toden totta! :-)

Mokkapalamuffinit

12 kappaletta

100 g margariinia

2 kananmunaa

2 dl sokeria

3,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 dl maitoa  

Kuorrutus

1 rkl kaakaojauhetta

2 dl tomusokeria

2 rkl vahvaa kahvia

50 g pehmeää margariinia         

 

Sulata margariini pienessä kasarissa ja nosta jäähtymään.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimella tekemä kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Siivilöi jauhot munavaahtoon.

Lisää joukkoon vuorotellen margariini ja maito samalla sekoittaen. Kääntele varovasti tasaiseksi taikinaksi.

Annostele taikina 12 muffinivuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Tee kuorrute. Siivilöi kulhoon kaakaojauhe ja tomusokeri. Sekoita joukkoon kahvi ja pehmeä rasva.

Äidin syntymäpäiväkakku

Tänään on omat synttärini (22 v.) ja olen sairaana, joten en voi nauttia kakusta enkä sellaista nyt viikolla jaksakaan tehdä, mutta nautitaan nyt sitten kuvin tästä Äidin syntymäpäiväkakusta. Tein sen jo elokuun lopulla, synttäreillä oli tarjolla myös tätä suklaajuustokakkua.

Äiti toivoi ihan tavallista kakkua. Kuuden kananmunan vaalea pohja, välissä on mansikkahilloa, kermavaahtoa, banaania ja vaniljabuddingia. Äiti halusi kakun päälle ranskalaisia pastilleja.

Värikästä syksyä !

Oletteko muuten käyneet sienessä? Täällä on yksi ahkera sienestysharrastaja, joka harmittelee ettei päässyt metsään viime viikonloppuna.

Rocky Road Kakku

 

Laadin tälle kakulle itselleni sopivan ohjeen, kun en netistä löytänyt mieluisaa!

 

Tämä olikin ihan mahtavaa, ja vielä parempaa seuraavana päivänä!

Pohja:

3 kananmunaa

1dl kahvia

100 g tummaa suklaata

180g voita sulatettuna

3 dl sokeria

3,5 dl jauhoja

2 rkl aitoa kaakaojauhetta

2 rkl vaniljasokeria tai -aromia

2 tl leivinjauhetta

 

Sekoita kananmunat, kahvi, suklaa ja voisula. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nesteen joukkoon. Voitele ja korppujauhota halk. n. 24cm irtopohjavuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 170 asteessa 20-26min.

 

Rocky Road:

150 g tummaa suklaata rouhittuna

100 g vaahtokarkkeja paloiteltuna

100 g pähkinöitä

 

Lisää vaahtokarkit, pähkinät ja suklaa kakun päälle, paista uunissa vielä 5-10 min, niin että suklaa sulaa ja vaahtokarkit saavat vähän väriä.

Edit; Kirjainvahvistusta taas hetkeksi käyttöön. Nyt sitten karsiutuvat varmasti ne viimeisetkin kommentit, mutta ei voi mitään :-(

Suklaajuustokakku


Ihanaa, ihanaa suklaista juustokakkua!!

Pohja:

2 x 175 g domino-keksejä
75 g margariinia

Täyte:

400 g Fazerin sinistä suklaata
400 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
1 rkl kahvia

Mallia tähän juustokakkuun otin maijan makia -blogista, josta löytyi melko sopiva ohje :-)

Mehevä kaakaokakku

Kesäflunssan saaneena ainut lohtu on katsella uusia ruoka- ja leipomisohjeita ja -vinkkejä sohvalla pötkötellessä. Flunssa viekin voimia vielä enemmän, kun lämpötila alkaa kohota sisälläkin taas kohti sitä viime kesän 30 astetta. Lepäillessä voi päivittää myös arkistojen kätköistä jotain, kuten tämän pääsiäiseksi tehdyn Maku-lehdestä löytyneen helpon, mutta mehevän kaakaokakun.

20 annosta

 

3 dl vehnäjauhoja

2 1/2 dl sokeria

3 rkl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

1 1/4 dl rypsiöljyä

1 dl kevytmaitoa

1 dl vettä

 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy ja maito sekä kiehuva vesi. Sekoita taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 1,5 litran rengasvuokaan. Paista 180-asteissa uunissa noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyyttä cocktailtikulla. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Kumoa hiukan jäähtynyt kakku ja ripottele pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua.

Kesän ensimmäiset...

Mansikkakakut;

Tämän kakun ohjeen olen ottanut uudesta kirjahankinnastani, Kahvipöydän kauneimmat kakut. Ihana kirja jälleen kokoelmaani, niin kauniita kuvia!

Victorian kakku

Ohje minun mukaani;

175 g huoneenlämpöistä voita

175 g vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

3 kananmunaa kevyesti vatkattuina

175 g ruokokidesokeria (Tätä ei kaapissa ollut, joten laitoin puolet fariinisokeria ja puolet tavallista.)

1 tl vaniljauutetta

Täyte;

2 dl vaahdotettua kermaa

mansikka- tai vadelmahilloa

tomusokeria koristeluun

Laitoin lisäksi;

Tuoretta mansikkaa ja vadelmaa väliin ja päälle sekä suklaarouhetta.

* * *

 

Tämä taas oli Äitienpäiväkakku. Viiden kananmunan pohja. Välissä mansikkarahkaa (tehty soseutetuista suomalaisista pakastemansikoista), mansikkahilloa ja marenkimuruja. Päällä mansikkarahkaa, tuoreita mansikoita, marenkimuruja, suklaarusinoita ja mantelirouhetta.

Onnea Äiti!

Karkkipullat ja ananastiikeri

Karkkipullat:

Täyte:

1 prk appelsiinituorejuustoa (notkistin kermatilkalla)

rouhittua valkosuklaata

Pullien päälle:

voitelu kananmunalla

Väriraesokeria

(valkosuklaata)

 

Ananastiikeri:

Tämän kakun ohje löytyi Mian Kokkailut -blogista.

 

Perustaikina:

200g margariinia tai voita
2 dl sokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tlm leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria

Suklaataikina:

Puolet perustaikinasta
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl rouhittua taloussuklaata
2 rkl kermaa tai maitoa

Ananastaikina:

Puolet perustaikinasta
3/4 dl ananaskuutioita (käytin murskaa)
1 tl sitruunankuoriraastetta

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden taikinaan.

Jaa taikina kahteen osaan.

Sekoita toiseen taikinaan kaakaojauhe sihdaten, suklaarouhe ja  kerma.

Sekoita toisen taikinan joukkoon pieniä ananaskuutioita ja hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori.

Levitä suklaataikina voidellun ja korppujauhotetun rengasvuaan pohjalle. Levitä päälle ananastaikina.

Paista kakkua 175 asteisessa uunissa, alimmalla ritilätasolla 55-60 minuuttia.

Kinuskikakku ja kinkkuvoileipäkakku synttäreille

Päivitykset eivät ole tänne blogiin asti päässeet kiireiden ja väsymyksen ansiosta. Onhan meillä kaikenlaista maukasta ruokaa syöty ja leivottukin on. Naistenpäivän kunniaksi kävimme avomiehen kanssa ravintolassa syömässä :-)

Avomieheni täytti viime kuussa 30 v. ja toivoi kinuskikakkua. Täytteiksi toivottiin mansikkahilloa, kermavaahtoa ja banaania. Päälle keittelin kinuskin ja "koristelin" kermavaahdolla ja mariannerouheella. Päivänsankarin mielestä kakku oli maailman paras ja kyllä se aika nopeasti hävisikin :-P

Kinuski:

2,5 dl kuohukermaa

1,5 dl fariinisokeria

1 dl sokeria

+ nokare voita

Keitä seosta 20 - 30 min eli niin kauan, että tippa kinuskia kylmään veteen pudotettuna jähmettyy pehmeän kiinteäksi.


Tein myös kinkkuvoileipäkakkua tätä Open Cafén ohjetta mukaillen. Olen tehnyt tällä ohjeella kerran aikaisemminkin (tässä linkki) ja voi että miten hyvää oli pitkästä aikaa! Tämä on sellainen luottoohje nyt minulla, eli varmasti onnistuu. Synttäreillä mentiin siis varsin peristeisillä herkuilla.

Meitä oli vain viisi syöjää, joten kakku on puolikas annos tuosta Open Cafén ohjeesta =) Käytin ohjetta sellaisena esimerkkinä itselleni, koristelun tein oman maun mukaan ja määriä en juuri mittaillut jne.

Laitan tähän alkuperäisen ohjeen isoon voikkariin;

2 pkt grahampaahtoleipää

Täyte 1: Kinkkutäyte

500 gpalvikinkkua

½ tlk sinappi-kurkkusalaattia

2 prk ranskankermaa

200 g ruohosipulituorejuustoa

Täyte 2: 2 prk Italiansalaattia

Kostutus

3 dl maitoa

Kuorrutus

2 prk ruohosipulituorejuustoa (a´200g)

1 prk ranskankermaa

Koristelu

1 ruukku tammenlehväsalaattia

1 ruukku herneenversoja

100 g ohuita kinkkusiivuja

100 g ohuita meetwurstisiivuja

kirsikkatomaatteja

tummia viinirypäleitä

Aamupala Cheddarjuustoa

Valmista kinkkutäyte. Hienonna palvikinkku ja kaada kulhoon. Lisää joukkoon ruohosipulituorejuusto, ranskankerma ja sinappikurkkusalaatti.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado tarjottimelle ensimmäinen kerros leipiä. Tähän kakkuun laitoin 3 x 3 leipää tarjottimelle.

Kostuta alin leipäkerros ja levitä päälle kinkkutäytettä. Lado taas kerros leipiä ja levitä toiseen väliin Italiansalaattia. Kolmanteen väliin tulee taas kinkkutäytettä. Viimeiseen väliin vielä Italiansalaattia. Lado vielä päälle yksi paahtoleipäkerros. Kiedo kakun päälle kelmu ja anna makujen tasaantua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Vatkaa ranskankermat ja tuorejuustot vaahdoksi 5 minuuttia. Levitä kuorrutetta kakun päälle ja reunoille. Paina juustosta kukkamuotilla kukkia. Koristele.


Kakkuja kotiin ja tuttaville...

Jouluisen piimäkakun ohje löytyi Maku-lehdestä. Tämä oli meillä tämän vuoden joulukakku. Jouluna olin sairaana (ja olen edelleen, poskiontelotulehduksessa) joten täytekakkua ei tänä vuonna tehty ja piparitkin tehtiin valmiista taikinasta.. Kakkuja tein hyvissä ajoin joulukuun alussa pakkaseen ja onneksi, sillä muuten olisi koko homma jäänyt puolitiehen. Aattona tein tähän kakkuun vain kuorrutteen ja laitoin koristeet. Ehkä sitten Uudeksi Vuodeksi se täytekakku..?

JOULUINEN PIIMÄKAKKU

 

(15 viipaletta)

4 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 1/2 tl ruokasoodaa

1 1/2 tl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl kardemummaa

1 tl inkivääriä

1 tl pomeranssinkuorta

2 1/2 dl piimää

2 kpl omenaa (raastettuna)

100 g voita (sulatettuna)

 

Kuorrutus:

1 dl kinuskikastiketta

1/2 dl tuorejuustoa

2 rkl koristerakeita

 

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.

Lisää joukkoon piimä, omenaraaste ja vähän jäähtynyt voisula. Sekoita nopeasti tasaiseksi.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (1,5 l).

Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys cocktailtikulla. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

Mittaa kinuskikastike kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen tuorejuusto joukkoon. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle ja koristele.

* * *

Tein myös tavallista piimäkakkua tällä jo tutulla ohjeella. Se matkasi äidin työpaikalle.

(Takana tuo korppujauhoinen on siis piimäkakku)

 Aikaisemmin kokeilin pappilan piparkakkua, ja niitä tein vielä kaksi.

* * *

Tämä kakku on yksi parhaista joulukakuista! Tätäkin tein jo viime jouluna meille, täällä.

SUKLAA-TAATELIKAKKU

1 pkt kuivattuja pehmeitä taateleita
3 dl vettä
2 dl sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
3 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhoja
2rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
100 g rouhittua tummaa suklaata

Mittaa vesi ja sokeri kattilaan, lisää karkeasti paloitellut taatelit ja keitä tasaiseksi massaksi. Lisää seokseen voi kuutioituna ja anna rasvan sulaa seoksen joukkoon. Jäähdytä.

Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään, myös suklaarouheseos. Sekoita ensin kananmunat taateli-rasvaseokseen ja lopuksi kuivat ainekset. Kaada hyvin voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 1 tunti. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä kakkuvuoan alla.

* * *

!!! Huom !!!

Jouduin ottamaan kirjainvahvistuksen käyttöön ainakin joksikin aikaa, kun "joululahjaksi" blogiin tulvahti hirveä määrä roskapostiviestejä :/ Toivottavasti se ei karsi teitä kaikkia ihania blogin seuraajia ja niitä, jotka ovat yleensä minua kommenteilla ilahduttaneet...? :/

Pappilan piparkakku


Äidillä on aarteina paljon vanhoja ruoka- ja leivontakirjoja. Tämä ohje on kirjasta "Kodin herkkuleivonnaiset". Kirja on vuodelta -85. :)


100 g voita tai margariinia

2 munaa

2 1/4 dl sokeria

1 ½ dl kermaviiliä

1 ½ tl inkivääriä

1 ½ tl neilikkaa

2 tl kanelia

2 3/4 dl jauhoja

1 tl soodaa tai 2 tl leivinjauhetta


Voitele ja jauhota kakkuvuoka, n. 1 ½ l. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää kermaviili, rasva, mausteet ja jauhot, joihin on sekoitettu sooda tai leivinjauhe. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alaosassa n. 45 min.

Omenaraastekakku

Tämän kakun tein jo jokunen viikko sitten varalle pakkaseen :)

Ohje napattu Pulla-akan sivuilta!


150 g margariinia

2 dl sokeria

2 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjuhetta

1 tl vaniljasokeria

kardemummaa jauhettuna (ripaus maun mukaan)

kanelia jauhettuna (ripaus maun mukaan)

1 dl kermaa / maitoa

3 dl omenaraastetta / -silppua

* Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen - anna vatkautua kunnolla kummankin munan jälkeen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen kerman/maidon kanssa taikinaan. Käännä viimeiseksi joukkoon omenaraaste.

 

Paisto 175 asteessa, 50-60 min.

Kakkua ja syksykuvia!

Pohja :

4 munaa

1 ½ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

3 rkl kaakaojauhetta

(1 tl leivinjauhetta)

Täytteet:

Kostutus vaniljamaidolla.

2 kypsää banaania

Vadelmahilloa

Tällaisen ihanan moussen tein kakun väliin :)

Tiramisumousse:

3 liivatetta

1 prk Valio tiramisurahkaa

1 prk Flora vispiä (vaahdota)

Wienernougat Crushia

(sokeria tarv. maun mukaan)

Hirveä kuva sisällöstä, mutta koittakaa kestää :D Hyvää oli!


Suklaahuntukakku

Samaisille äiskän synttäreille tein tämän Valkosuklaisen herukkakakun lisäksi tätä Pirkan sitruunaista suklaahuntukakkua. Tämäkin kakku on esiintynyt jo joissakin blogeissa :) Tämä oli oikein kivan raikas kakku ja mehevä! Laitoin sitruunamehua hieman enemmän kuin ohjeessa luki, koska halusin sen todella maistuvan sitruunaiselta=)


 

(25 palaa)

Ainekset:

250 g voita tai leivontamargariinia

3 dl (250 g)  sokeria

5  kananmunaa

4 dl (250 g) vehnäjauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

1 tl vanilliinisokeria

sitruunan raastettu kuori

2 rkl sitruunanmehua tai sitruslikööriä

Kuorrutus:

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)

1 dl vispikermaa

 

1. Voitele ja korppujauhota 2 litran rengasvuoka ja nosta se jääkaappiin odottamaan.

2. Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos useassa erässä taikinaan koneen hitaalla teholla sekoittaen.

4. Lisää lopuksi hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori ja mehu tai likööri.

5. Lusikoi taikina tasaisesti vuokaan ja kopauta vuokaa pöytään, jotta taikina täyttää kaikki kolot.

6. Kypsennä kakkua 175-asteisen uunin alatasolla 45-55 minuuttia. Kakku on kypsää, kun se irtoaa reunoista.

7. Valmista kuorrutus. Sekoita sokeri ja kaakao keskenään kattilassa.Kaada joukkoon kerma. Kuumenna seosta niin kauan, että sokeri liukenee ja seos on tasaista.

8. Kumoa kakku hiukan jäähtyneenä. Taputtele kuorrutusseos pullasudilla vielä lämpimän kakun päälle ja reunoille, jolloin kakku saa ruskehtavan hunnun. Anna kakun jäähtyä ja kuivua pinnasta. Kääri kakku folioon ja säilytä sitä kylmässä tai pakasta se.


 

Kesäinen vanilja-marjakakku

Nimipäiväkakkua.. :-) Huh hellettä, mittarin mukaan varjossa 34,4.. Minulle riittäisi 25 astetta ihan hyvin. Liika on aina liikaa, oli sitten kyse kuumasta, kylmästä tai vaikka makeasta... ;) Voimia verottaa, vatsa ja pää tuntuvat kipeiltä, mitään ei oikein jaksa, mutta silti pienen pieni nimpparikakku tehty, tässä kuvaa.

Ohje on omasta päästä. Pohja on kaupan murotaikinaa, paistettu ja murusteltu sekaisin margariinisulan (50g) kanssa. Täytteessä 2 dl vispikermaa vaahtona, 1 dl rasvatonta maitoa, vaniljakastikeainespussi, tippa vanilja-aromia, 1 rkl tomusokeria ja 2 liivatelehteä jotka sekoitin tippaan kuummennettua tuoremehua. Taisin vähän liian kuumana laittaa seoksen  täytteen joukkoon, kun kerma näytti hieman 'erottuvan'. Pelkään aina vain, että liivate kerkeää jotenkin paakkuuntua, jos en lisää sitä heti. Pitäisiköhän kerma laittaa vasta liivatteen jälkeen, vai uskaltaa odottaa jäähtymistä?

Kakun päällä on vadelmia, punaisia viinimarjoja, kirsikoita ja nektariinia. Hyytelösokerilla tehdyllä kiilteellä ja basilikan lehdillä koristeltu.

Sacherkakku

Jos miehet saisivat päättää, olisi meillä vissiin aina Sacheria tai kinuskikakkua. Veljelle tuli 17 vuotta täyteen ja kaveritkin ilmaantuivat paikalle ravintolassa ruokailun jälkeen. Kakku ei kauan kerinnyt vanheta, harmi, sehän olisi silloin vain parantunut :) Olen ottanut ohjeen Valion sivuilta ja tätä kakkua on kerran täällä jo esiteltykin, noin vuosi sitten blogin alkuaikoina, (klikkaa tästä).

Mehevä suklaan ja aprikoosin liitto, sekä hieman kermavaahtoa pehmentämään kokonaisuutta.

( Ohje löytyy siis TÄÄLTÄ.

HUOM! Valion ohjeessa ei lukenut kostutuksesta mitään, mutta minä kostutin kakkua reippaasti OMENAMEHULLA. Minusta kakku ei ainakaan saa olla kuivaa!! )


Valkosuklaahyydykekakku


Kesäinen kakku jollekin viikonlopulle muuten vain.

Ohje otettu omasta päästä, ei minun mielestäni maistunut juuri miltään, mutta muut pitivät :-)


Pohja:

1 pötkö Rainbow capuccino-keksejä

50 g margariinisulaa

Täyte:

2 dl vispikermaa

2 dl Valio valkosuklaa-lime rahkaa

100 g valkosuklaata

mansikoita kuutioina ja viipaleina

5 liivatetta


Raparperikeikaus

Minusta tämä on Ainut ja Oikea ohje raparperikeikaukseen! Johtunee siitä, että äitini on tehnyt aina tällä ohjeella kyseisen herkun. Minä jatkan samalla perinteellä. Ohje on julkaistu Kodin Kuvalehden keittokirjassa nrossa 12, vuonna 1980. Ohjeessa myös lukee, että "Koko kakku maksaa 11-12 markkaa, kun käytetään ananasta. Raparperista tulee halvempi." Saattaa olla hinnat hieman korkeammalla nykyään, mutta kyllähän tämä aika edullista herkkua silti on, raparperitkin kun tulevat omasta puutarhasta jne. Myös ananasversio on kokeilun arvoinen.

Raparperi on muutenkin niin makoisa herkku, että siitä kannattaa nyt ottaa ihan kaikki irti. Meillä on tehty piirakkaa, jos jonkinmoista nyt varmasti kymmenen kertaa, on tehty kiisseleitä, hilloketta ja tätä ihastuttavaa Kookos-raparperi-marenkipiirasta Juhannukseksi.


Minusta se on kaunis.

 

Vuoan kuorrutus:

50 g pehmeää voita

1 dl fariinisokeria

6 dl tuoreita raparperipaloja

(tai 6 rengasta ananasta ja cocktailkirsikoita)

Taikina:

125 g voita (tai margariinia)

1 dl sokeria

2 munaa

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 dl maitoa

(tai 1 dl maitoa, 1 dl ananaksen lientä)

 

Pyöreän tasapohjaisen vuoan pohjalle leikataan pohjan kokoinen leivinpaperi. Vuoan reunat voidellaan ja loppu voi levitetään paperin päälle. (Käytin voita mikrossa n. 20 s, jotta se olisi helppo levittää, se saa kuitenkin jäädä kokkareiseksi!) Sitten ripotellaan päälle fariinisokeria ja levitetään raparperipalat tai ananakset ja kirsikat päälle.

Voi ja sokeri vaahdotetaan ja munat lisätään yksitellen hyvin sekoittaen. Lisätään jauho-leivinjauheseosta vuorotellen nesteen kanssa ja sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi. Taikina kaadetaan vuokaan raparperipalojen päälle. Paistetaan 175 asteessa n. 45 – 50 min. Kumotaan hieman jäähtyneenä. Paperi irrotetaan. Kakku tarjotaan teen tai kahvin kanssa. Sopii jälkiruoaksi jäätelön kanssa.


Caipirinha-kakku

Sehän muistuttaa vähän muodoltaan lumpeen kukkaa :)

Otin tämän ohjeen Kyökkipiika Katin -blogista! Kiitos ohjeesta, hauskan ja pirtsakan makuinen kakku meille limen ystäville :P


23 cm irtopohjavuoka

Pohja:
10 Digestivekeksiä
50 g margariinia

Murustele keksit hienoksi muruksi esim. muovipussissa kaulimen avulla. Sekoita joukkoon sula rasva ja painele irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.

Täyte:
400 g Philadelphiajuustoa
3 dl vispikermaa
3 dl tomusokeria
1 pss Caipirinha Mix- juomasekoitusta
5 liivatelehteä
3 rkl limen mehua (tai vettä)

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota keskenään tomusokeri ja Philadelphiajuusto. Lisää juomasekoitusjauhe. Vatkaa kerma eri kulhossa vaahdoksi. Kuumenna limen mehu ja sulata siihen liotetut liivatelehdet. Kaada ohuena nauhana voimakkaasti sekoittaen tuorejuustoseokseen. Lisää kermavaahto käännellen. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä useita tunteja. Koristele esim. mansikoilla, kiivillä ja limellä.