22-vuotias avovaimo ja kahden kissan omistaja lisäilee blogiinsa herkullisia ja helpohkoja leipomuksiaan ja joskus maukkaita ruokiakin. Ruoka ja leivonta ovat olleet rakas harrastus jo pienestä pitäen. Leivon ja kokkaan läheisilleni ja ystäville, joko oman kaksiomme pikku keittiössä tai viikonloppuisin vanhempien avarassa keittiössä. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Leipojana olen täysi harrastelija ja pyrin tekemään mutkattomia, mutta sitäkin herkullisempia tuotoksia! Kuvat ovat minun tai mieheni ottamia.
Jätä tassun jälki ja kirjoita tervehdys, jos piipahdat pitempäänkin :-)
Nyt kun on ollut kolme päivää tässä vapaata, on tullut leivottua ja puuhattua keittiössä. Joulufiilis on ihan selkeästi herännyt. Ulkona tuiskuttaa. Joulukorttien askartelua ja lastenelokuvia on ollut ohjelmassa...Toivotan kaikille mukavaa itsenäisyyspäivää tämän kakun myötä! Tämän lisäksi meillä tarjotaan sitruunamuffinsseja ja joulutorttuja kahdella täytteellä. Pakastimeen tein Pappilan piparkakun. Ohjeita tulossa!
Tämä kakku tuli tehtyä jo syyskuun lopulla omille syntymäpäivilleni. En löytänyt ihan sopivaa ohjetta mistään, joten yritin sitten kehitellä sellaisen itse ja koska aikaa on jo kulunut, en ihan varma ole, menikö se jotenkin niinkun näin;
Kakkua Äitini 56 v. syntymäpäiville elokuun lopussa !
Viime kerralla laitoin tänne punaviinimarjoista tehdyn piirakan ohjeen ja nyt on luvassa sitten erittäin mustaherukkainen ohje! Tämä on juustokakuista ehkä se minun lempparini.
Alkuperäinen ja pienempi ohje MAKU -lehdessä, kesä 3 / 2010.
Minä tein näin:
Pohja:
1 pkt kaurakeksejä
80 g margariinia
Täyte:
6 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
100 g valkosuklaata
2 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl sokeria
3 rkl sitruunamehua
Kiille:
1 dl punaista mehutiivistettä
2 dl vettä
2 dl hyytelösokeria
5 dl herukoita
Ohje:
Pane keksit vahvaan muovipussiin ja murenna ne kaulimella. Sulata rasva ja sekoita keksimurut siihen. Vuoraa irtopohjavuoan (halk. 24cm) pohja leivinpaperilla. Taputtele muruseos vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma (tukevaksi) vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa. Voit myös raastaa suklaan. (Minä raastoin ja suklaasattumat olivat kivaa vaihtelua!)
Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään. Yhdistä suklaa tuorejuustoseokseen. Kuumenna sitruunamehu ja liuota siihen liivatteet. Kaada seos täytteeseen ja sekoita tasaiseksi. Nostele joukkoon kermavaahto.
Mittaa mehutiiviste ja vesi kattilaan. Kuumenna, lisää hyytelösokeri ja kiehauta.
Asettele marjat hyytyneen kakun päälle. Lusikoi kiille marjoille. Anna hyytyä kylmässä.
// Pöh, älkää ihmetelkö vaihtuvia blogipohjia, nimittäin täydellisen pohjan metsästys on käynnissä, mutta ei ole ainakaan vielä tuottanut toivottua tulosta :(
Myös lisää leipomuksia ym. on tulossa, kunhan jaksan päivittää ne tänne (..ohjeineenkin), mutta esim. syysflunssa on rantautunut meille, se hieman verottaa voimia.
Aivan ihanan yllätyksen sain miehen äidiltä, ämpärillisen omenoita :) Niistä tuli leivottua heti yksi piirakka, joka meni nopeasti! Omena-herkkuja on siis luvassa... ;)
Sehän muistuttaa vähän muodoltaan lumpeen kukkaa :)
Otin tämän ohjeen Kyökkipiika Katin -blogista! Kiitos ohjeesta, hauskan ja pirtsakan makuinen kakku meille limen ystäville :P
23 cm irtopohjavuoka
Pohja: 10 Digestivekeksiä 50 g margariinia
Murustele keksit hienoksi muruksi esim. muovipussissa kaulimen avulla. Sekoita joukkoon sula rasva ja painele irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota keskenään tomusokeri ja Philadelphiajuusto. Lisää juomasekoitusjauhe. Vatkaa kerma eri kulhossa vaahdoksi. Kuumenna limen mehu ja sulata siihen liotetut liivatelehdet. Kaada ohuena nauhana voimakkaasti sekoittaen tuorejuustoseokseen. Lisää kermavaahto käännellen. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä useita tunteja. Koristele esim. mansikoilla, kiivillä ja limellä.
Tänä pääsiäisenä juhlimme myös mummoni 85-vuotis syntymäpäiviä. Mummo halusi tuoda karjalanpiirakoita ja munavoita sekä Fazerin kerma-kinuskikakun vanhempieni kotiin tullessa. Kakku oli pieni, vaikka kymmenen hengen kakku oli olevinaan. Tosi hyväähän se kyllä oli! Äiti oli leiponut rahkapiirakkaa ja tiikerikakkua lisäksi. Sitten oli tarjolla vielä tämä minun kakkuni ;) Onnea vielä kerran teräsmummo!
Tämä ihana ohje on Pirkan ruokalehdestä. Torttu ei ollut liian makeaa, vaan sopivan neutraalin makuista koko perheelle. Kaikki tästä meillä pitivät. Muokkasin tuota pohjaa vain hieman ”omanlaiseksi”. Tein sen ensinnäkin kaksinkertaisena, koska yhden kananmunan pohjasta olisi tullut minusta ihan mitäänsanomaton. Lisäksi laitoin taikinaan (aidon) kaakaojauhepurkin lopun (n. 2 rkl). Näin kakkuun tuli upeat värit ja kontrasti. Olin tyytyväinen kakkuun joka onnistui hyvin!
Täytteeseen laitoin rusinoita vain ½ dl. Pinnan tein persikoista (+ sitruunanmehu). Koska sokerilientä oli niin niukasti, laitoin lisäksi hieman ananasmehua.
Tässä ohje sellaisena, kuin se oli lehdessä :
Pohja
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl leivinjauhetta
* * *
Täyte
4 liivatelehteä
1 tlk (2 dl) vispikermaa
2 tlk (à 200 g) Valio maustettua sitruunarahkaa
1 dl rusinoita
1/2 dl mantelirouhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 rkl säilyketölkin lientä
* * *
Pinta
3 liivatelehteä
1 tlk (n. 400 g) Pirkka säilykeaprikooseja tai säilykepersikoita + 1 rkl sitruunanmehua
1 dl säilyketölkin lientä
2 rkl säilyketölkin lientä
* * *
1. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin.
2. Vaahdota muna ja sokeri. Sekoita keskenään vehnäjauho ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 6 minuuttia. Torttupohja saa jäähtyä vuoassa. Irrota pohja vuoan reunasta veitsellä.
3. Täytettä varten pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon sitruunarahkat, rusinat, mantelirouhe ja vanilliinisokeri.
4. Kuumenna 2 rkl säilyketölkin lientä pienessä kattilassa ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos ohuena nauhana rahkatäytteen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja tasoita hyvin. Siirrä vuoka jääkaappiin.
5. Valmista tortulle pinta. Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Soseuta sauvasekoittimella aprikoosit tai persikat ja 1 dl tölkin lientä tasaiseksi soseeksi. (Jos käytät persikoita lisää joukkoon 1 rkl sitruunanmehua.) Kuumenna tilkka tölkin lientä ja sulata liivatteet liemeen. Älä pidä kattilaa enää liedellä. Liivatteita ei saa keittää.
6. Kaada liivateseos ohuena nauhana aprikoosi- tai persikkasoseen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada seos tasaiseksi kerrokseksi rahkatäytteen päälle. Peitä vuoka foliolla ja anna hyytyä 4 tuntia tai yön yli. Ennen vuoan reunuksen poistamista irrota torttu reunaa pitkin ohuella lastalla. Siirrä torttu tarjoiluvadille.
Olin myös voittanut Mian blogissa arvonnan, joten nyt odottelen innolla arvonnan palkintoa
Tätä kakkua voi kyllä tosiaan suositella lämpimästi, kaikki vieraatkin kehuivat kakkua!
DOOLEYSKAKKU
Pohja:
200 g Digestive-keksejä (noin 14 kpl) 75 g voita
Murskaa keksit muruiksi ja sekoita ne sulatetun rasvan joukkoon. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksiseos tasaiseksi kerrokseksi sen päälle.
Täyte:
4 liivatelehteä 1 dl Dooley´s kermalikööriä (tai muuta vastaavaa) 2 dl maustamatonta tuorejuustoa 2dl kuohukermaa 160 g (eli noin 2,6 dl) tomusokeria 4 tl vaniljasokeria
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin kymmeneksi minuutiksi ja liuota ne sitten likööriin, jonka olet kuumentanut kiehumispisteeseen asti. Vatkaa kuohukerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri.
Liruttele jäähtynyt liivateliemi ohuena nauhana muiden ainesten joukkoon, sekoita koko ajan huolellisesti. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön ajaksi.
200 g maustamatonta tai sitruunalla maustettua tuorejuustoa
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
Pinnalle
2 tlk (á 425 g) säilykeaprikooseja
2 dl aprikoosien lientä
1 dl hyytelösokeria
Vuoraa irtopohjaisen vuoan pohja leivinpaperilla. Murenna keksit monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulimella tai perunasurvimella painellen. Sulata rasva ja sekoita muruihin. Painele seos lusikalla vuoan pohjalle.
Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Sekoita tuorejuusto ja rahka keskenään. Mausta sokerilla, sitruunamehulla ja vaniljasokerilla. Kiehauta noin ½ dl säilykehedelmien lientä ja liuota siihen puristetut liivatteet. Vaahdota kerma. Sekoita haalea liivateliemi täytteeseen. Sekoita kermavaahto tuorejuustoseokseen. Lusikoi seos murupohjan päälle ja tasoita pinta. Pane vuoka peitettynä jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.
Valuta säilykehedelmät ja ota liemi talteen. Asettele aprikoosit hyytyneen tortun pinnalle. Mittaa kattilaan liemi ja kuumenna. Sekoita kiehuvaan liemeen sokeri, anna kiehahtaa ja nosta sitten sivuun. Anna jäähtyä haaleaksi ja kaada vuokaan aprikoosien päälle. Anna hyytyä jääkaapissa. Irrota vuoan reuna varovasti veitsellä auttaen. Siirrä kakku tarjottimelle.
1. Hienonna keksit. Sekoita voisula murskan joukkoon. Pohjusta irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Levitä keksimurska pohjalle ja tiivistä esim. lusikalla.
2. Sekoita rahka ja sokerit. Pese limetit hyvin ja raasta kuoren vihreä osa sekä purista mehu. Lisää ne sekoittaen rahkan joukkoon. Liota liivatelehtiä 5 min kylmässä vedessä. Purista liivatteista vesi pois ja liuota lehdet kuumaan vesitilkkaan.
3. Lisää liivateseos ohuena nauhana rahkan joukkoon samalla vatkaten. Vaahdota kerma ja lisää se varovasti joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle vuokaan. Peitä vuoka tuorekelmulla ja anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
4. Irrota kakku varovasti vuoasta ja nosta tarjoiluastiaan. Viipaloi mansikat ja asettele keskeltä aloittaen kukkamaiseen muotoon kakun päälle. Valmista hyytelösokerista kiille pak. ohjeen mukaan. Sivele mansikat kiilteellä. Koristele kakku sitruunamelissan- tai mintunlehdillä.